Artikkelit

Uuden 50 euron setelin ulkoasu julkistettu

Euroopan keskuspankki (EKP) julkisti 5.7. uuden 50 euron setelin ulkoasun. Uusi seteli otetaan käyttöön 4.4.2017. EKP:n johtokunnan jäsen Yves Mersch totesi, että uuden 50 euron setelin ja sen uusinta tekniikkaa edustavien turvatekijöiden ansiosta eurosetelit ovat entistä turvallisempia.

Viisikymppinen on ollut euroseteleistä käytetyin, ja samalla väärennetyin. Uudesta setelistä onkin pyritty tekemään mahdollisimman hankalasti väärennettävä. Aivan kuten uudessa kaksikymppisessä, myös 50 euron seteliin ilmestyy kasvot, kun sitä katsoo valoa vasten. Kasvot ovat antiikin mytologiasta tutun Europa-neidon, ja ne näkyvät setelin hologrammin yläosan läpikuultavassa ikkunassa. Sama kasvokuva näkyy vesileimassa. Lisäksi setelin etusivulla on hohtavanvihreä numero, joka vaihtaa väriä smaragdinvihreästä tummansiniseen, kun seteliä kallistelee. Numerossa näkyy myös valojuova, joka liikkuu seteliä kallisteltaessa ylös ja alas.

Eurojärjestelmä on käynnistänyt kumppanuusohjelman, jolla autetaan varmistamaan, että setelinkäsittelylaitteet ja aitouden tarkastuslaitteet kaikkialla euroalueella saadaan ajoissa päivitettyä uusia 50 euron seteleitä varten. Myös me Eurosecilla teemme parhaamme, jotta setelinkäsittelylaitteet saadaan päivitettyä ajoissa ja uuden 50 euron setelin käyttöönotto sujuu ongelmitta. Tulemme ottamaan lähiaikoina asiakkaisiimme yhteyttä päivityksiin liittyen.

Lähde: Euroopan keskuspankki

Kuva: © Euroopan keskuspankki